Akneongelma vei minut apteekkiin taas kerran. Nyt on viimeinen yritys hoitaa ihoa muulla kuin isotretinoiinilla. Pitkä ab kuuri on syöty ja muut paikallisvoiteet käytännössä kokeiltu paitsi Acnatac, jota lääkäri nyt määräsi vielä kokeeksi ennen sitä tämän kaiken lopussa häämöttävää väistämätöntä isotretinoiinia. Luulen että se kuuri on siis lopulta kuitenkin otettava. Iho-ongelmia on ollut niin pitkään, että en vain usko että mikään paikallishoito tämän parantaisi.

Syy siihen, miksi en vielä ottanut isotretinoiinikuuria on se, että ihoni on juuri nyt todella kuiva. Minulla on taustalla atooppista ihottumaa ja se on nyt jostain kummasta syystä aktivoitunut tälle syksylle. Pelkään että iho ei kestäisi isotretinoiinin kuivattavaa vaikutusta. Atooppinen kuivuus myös jonkin verran vähentää finnien ilmaantumista. Ilman tätäkin vaivaa miettisin pitkää ottaisiko vielä kuuria, sillä iho ei ole mitenkään erityisen pahana. Entiseen tahtiin minulle tulee 1-2 finniä per viikko, osa pahempia, osa pienempiä. Vasta oli reilu viikko tuossa jolloin en saanut yhtään finniä, mutta näemmä nyt tämän päivän aikana oli tullut sitten 2 kpl. Aika toivotonta taistelua tämä on. Pahimpana pelkona on tietenkin ihon arpeutuminen. Ja toki ulkonäöllinen haitta harmittaa myös paljon.

Acnatac on geeliä, jossa on klindamysiinia 10 mg/ml sekä tretinoiinia 0,25%, joista jälkimmäinen aine hyvin tuttu. Klindamysiiniakin minulla on ollut käytössä aiemmin Dalacin-liuoksena, mutta siitä ei kovin suuresti apua ollut, sillä liuos levitettiin vasta jo ilmestyneelle näpylle. Acnatacia on tarkoitus puolestaan levittää koko kasvoille iltaisin, myös näpyttömille alueille, joten toivon mukaan ks aine myös ennaltaehkäisisi näppyjen syntymistä. Eilen illasta laitoin tätä geeliä kasvoilleni ensimmäistä kertaa. Tuntui ihan hyvältä, levittyi hyvin ja imeytyi myös mukavasti. Pelkäsin, että tämä geeli voisi kuivattaa ihoani, mutta onneksi niin ei tuntunut käyvän ainakaan yhden kerran kokeilun perusteella. Tätä lääkettä voi käyttää 3 kk eli jarrutan väistämätöntä sen 3 kk. Toivon tosiaan että tästä saisi edes hetkellistä apua. Kyseessä on melko uusi tuote ja hinta olikin suolainen: 31 euroa 30g tuubi eikä kelakorvaustakaan tästä saa.

Ostin lisäksi kuvassa näkyvän klassikkotuotteen Ratiopharmin versiona eli dexpantenoli-voiteen. Tarvin sitä ihottuma-alueiden hoitoon pääasiassa. Kun ekseema iskee silmäluomiin, tuo on ainutta voidetta mitä iho kestää ja lisäksi kosteuttava teho kestää pitkään. Viimeaikoina tätä ongelmaa on ollut. Flunssa-aikana myöskin paljon kun joutuu niistämään, dexpantenolivoiteella voi hoitaa nenän alusen jatkuvasti rohtuvaa ihoa sekä myös nenän limakalvoja. Haluan aina "bepanthenini" rasvaisempana versiona, se on monikäyttöisempi ja kevyempää emulsiota paremmin soveltuva ihottumaan ja limakalvoille. Ihottuman hoitoon käytän myös mm. Ceralan -perusvoidetta, mutta en mielellään hydrokortisonia ainakaan kasvoille, sillä se ohentaa ihoa estämällä kollageenin synteesiä. Kasvoille olen käyttänyt T-solusalpaajaa, pimekrolimuusia, voiteena, mikä myös on erittäin kallista valitettavasti. Ks voide ei ohenna ihoa kuitenkaan, mikä on selkeä etu. Pääasiassa ihottuma hoituu kuitenkin perusvoiteilla ja dexpantenolilla.

Mukaan lähti myös Erisanin klassinen puhdistusgeeli lähikaupasta. Tuolla pesasee mukavasti kaikki meikit pois silmämeikit mukaan lukien. En tykkää käyttää erikseen silmämeikin puhdistusaineita, sillä kokemukseni mukaan ne pääasiassa kuivattavat ja erityisesti ärsyttävät silmiä oli sitten kyse miten hellävaraisesta tuotteesta hyvänsä minun kokemukseni mukaan. Kätevää lisäksi on että koko naaman saa pestyä samalla aineella. Geelimäisen pehmeä ja tuoksuton Erisan on yksi lemppareistani. Garnierin 2in1 meikki+silmämeikkigeeliputsari on ollut suosikki nro 1, mutta enpä ole tullut sitä kovan hintansa vuoksi ostaneeksi melko pitkään aikaan. Rainbowin puhdistusgeeli on onneksi loppunut jo, en osta enää uudestaan. Se kuivattaa ihoa ikävästi ja ehkä jopa ärsyttää. Lisäksi se ei puhdista silmiä niin hyvin kuin toivoisin. Kyseiselle tuotteelle en anna sen enempä painoarvoa tässä blogissa.

Siinäpä kuvaa apteekkiostoksista. 3 kk päästä sitten voin arvioida tuota Acnatacia tarkemmin. Erisanille jo nyt 4,4/5 ja Ratiopharmin dexpantenolille 5/5. Harmi vain ettei se ole kuin 1e halvempi kuin alkuperäinen Bepanthen.

20151028_203310.jpg